lauantai 1. joulukuuta 2012

Pelkkiä tenttejä

Oon ehkä maininnutkin että haluan saada kandin paperit ulos huhtikuun puoliväliin mennessä, ja kolme vuotta laiskaakin laiskeempaa opiskelua kun on takana, joten tänä lukuvuonna olisi melkein kahden vuoden edesta suoritettavia opintoja, sekä vanhojen kurssien arvosanojen nostoyrityksiä.

Ajatukset vaan on just niin älykkäitä kun tolla opiskelijapupulla.
Joulukuussa olisi neljä tenttiä, joista varsinkin yksi on vaikee ja laaja-alueinen. Mutta ensimmäistä kertaa vuosiin on sentään jonkunlainen motivaatio auttamassa ! Hassua että oon kyllä aina tykännyt opiskelemastani aineesta, mutta koska valmistusmisvaihtoehto mun koulussa = tutkija, ei valmistuminen oo ollut yhtään houkuttelevaa. Nyt kun on unelma niin kaikki on ihan erilaista.
Kissavitsit: näille nauroin muuten just kippurassa, niin hauska oon!

Tilasin H&M:stä yhdet niistä 9,95 liiveistä joiden mainoksia pyörii TV:ssä kokoajan. Toimitus luvattiin (hennestyyliin) tälle viikolle, eli viimeistään pe 30.11. Ei paljon oo näkynyt. Ärsyttävää että noin ison firman ja laajasti mainostetun nettiostosmahdollisuuden toimitus on noin ala-arvosen hidasta..


Tänään kävin myös infrapunasaunassa ekaa kertaa! En voi kehua mitään valtavaa hyvänolontunnetta, kun sitä nyt on niin maagisena mainostettu, mutta ehkä saan aikaseksi käydä enemmän ja kaikki luvatut vaikutukset, kuten selluliitin sulaminen, laihtuminen, unettomuuden poistuminen jnejne. Lisää voi lukea esim täältä

Jaaha. mitähän muuta lätinää keksisin kun ei tuotepuolella oo tapahtunut mitään.

Arginiini oli hyvä idea, ei kestänyt. Yritin keskiviikkoaamuna juoda sitä taas ,mutta sellainen makea litku hetki aamusta ei mennyt alas ollenkaan. Yök!

Keräsin pari inspiraatiokuvaa koska mua jännittää oikeesti että koska tulee se "pakko-mennä-salille-en-millään-jaksa-ahdistus" sensijaan että sinne olis huippukiva mennä, niinkun nyt kolmatta viikkoa mentäessä
Toi sore on kyllä niin totta. nytkin selkä on aivan voimaton bodycombatin jäljiltä (jossa olin kaikista huonoin ja punasin ja kaikkea) mutta ainakin olin siellä ja tein !

Tää on mun ehdoton lempparilause
Sillon kun tuntuu kaikista surkeimmalta ja huonokuntosimmalta ja rumimmalta niin pitää vaan muistaa tää!

Esim tosiaan tänään BodyCombatissa, varsinkin alussa kun katsli ketä muita sielä on, tuntui että tulee olemaan tunti tällaista
"ei musta ikinä tuu kaunista ja hyvännäköstä vaikka kuinka treenaisin."

TÄHÄN MÄ HALUAN USKOA
12 viikon päästä otan kuvia! Lupaan etten näytä tolta :D mutta ehkä näytän erilaiselta kun nyt!

Muistan kun kesällä aloin juoksemaan, niin tää oli mun haave

Ehkä ens kesänä? Taitaa olla vähän turhaa intoilua näin aikasin, mutta eikai intoilu ikinä oo pahasta?

Sellasta turhaa tänään. Hejsålängee!