Kuten otsikosta saattaa päätellä olin eilen sunnuntaina Hartwall Areenalla Helsinki International Horse Showssa. Katsojan kannalta puolityhjä katsomo ja vajaa messualue olivat tietenkin mukavia mutta kisanjärjestäjän kannalta hieman kyseenalaista. Verrattuna 15 vuoden takaiseen HIHSiin, kun itse ensimmäistä kertaa olin paikalla, on osallistujakaarti ainakin maantieteellisesti suppeampi, eli vain keski- ja pohjoiseurooppalaisia ratsukoita näkyi areenalla. Noo tällaiselle maallikolle nekin olivat ihan huippuja, vaikka enemmän esteratsastusta harrastanut kaverini harmitteli sitä, että nekin huiput jotka Hihsiin saapuivat, ratsastivat eivät vain kakkos-, vaan kolmoshevosillaan. No, tunnelma oli minulle mieleinen ja hieman "turhaa krääsääkin" tuli hankittua!
Moni hevosihminen vannoo Back On Track-fynktionaalisten tekstiilejen nimeen. Back on trackin idea on, että se heijastaa lämmön takaisin lihaksiin ja niveliin, jolloin se toimii infrapunahoidon tavoin. Ajattelin siis ostaa näitä tuotteita äidille joka kärsii lihaskrampeista käsissä ja jaloissa. Raportoin jos kuulen jotain tehosta! näitähän pitää käyttää 8-10h päivässä tehon saavuttamiseksi (esim yöllä), eli sitoutumista vaatii, varsinkin alussa kun tulokset eivät hetkessä ilmesty.
Pussi hieman kärsi rankkasateessa kotiin pyöräillessä. Mutta naapurimaalainen tuote siis!
Äidille siis hanskat
Ja sukat. En viitsinyt aukoa paketteja kun ne menevät lahjaksi :)
Itselleni ostin myös pitkän harkinnan jälkeen ihanan tupsupipon!
Pitkän sentähden että kun olin päässyt yli hinnasta ja siitä että pipon sisältämät 50% akryyliä saattavat tarkoittaa ettei pipo olen kivin pitkäikäinen, oli pakko keksiä väri joka sopii molempiin talvitakkeihini, (harmaa villakangas ja rusehtava toppatakki..) Kuolasin tummansinistä pipoa ennenkuin jouduin yhteensopivuussyystä hylkäämään sen..
Ostin myös uudet ratsastushanskat! Niitä tulin jopa aikuistenoikeasti ostamaan, ja löysin hyvät hieman kauppoja edullisemmin.
Päätin ottaa tummansiniset valkoisin tehostein, olivat superkivan näköiset :) Edelliset Roecklini palvelivat minua lähes viisi vuotta, joista ensimmäiset kaksi päivittäisessä käytössä, joten uusien aika todellakin oli!
Näitä kuvia katsellessa tajuan että uusien aika oli jo kauan sitten.... :D
Noo.
Kävin etsiskelemässä uusia mustia luottokorkkareita, tiedättehän, niitä jotka sopivat kaikkien vaatteiden kanssa ja jalat jaksavat läpi yön!
Edelliset luottokorkkairini löysin yllättäen citymarketista superhalvalla. Kengät eivät olleet nahkaa nähneetkään mutta olivat n8cm korostaan huolimatta supermukavat ja korkokin kesti ja kesti. Kesän ne kulkivat jalassani päivittäin töissä, ja ovien potkimisesta (Siis ovet eivät auenneet ilman pientä töytäisemistä! Kuulostipa taas hienolta...) johtuen ne vetelevät viimeisiään. Juhlat ovat tulossa marraskuun alussa ja uusien aika on.
Kävin skopunktenissa (ei mukavia jalassa) Stockalla (ei yhtään peruskivaa alle 200e) ja anttilassa (ei mitään). Anttilassa oli jotkut hullujeejeealepäivät, josta mukaani tarttui (ylläripyllärii) 2kpl Palmoliven suihkusiappuoita. Ja lupaan myöskin tällä viikolla mennä Tarjoustaloon pyörimään ja ostelemaan KAIKKEE KRÄÄSÄÄ. Koska paperi on ostoslistalla...
Tässä siis repsahdun nro 456
Palmolive nutra fruit Granaattiomena (rakkaustuoksu) ja toiseksi otin nutra fruit mandariinin, hirveän haisteluprosessin jälkeen se voitti kiivin :)
Eipä muuta tällä kertaa!
Hejsålängee!














Ei kommentteja:
Lähetä kommentti