keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Maailman rumin tukka !

En muista koska olisin viimeksi ollut näin pettynyt kampaajakäyntiini. Kyllähän useinkin on jotain pikkuseikkoja mitä haluaisi vähä fiksata. Mutta tämä on täysi fiasko.

Menin kampaajalle käytännössä omassa hiusvärissäni, ja sanoin:
"Tee musta niin tumma kun voit ilman että näytän kuolleelta. Lisäksi haluan sivuille muutaman raidan."

Ajattelin jotain tämäntyyppistä:



Ja mitä sain? Juurikin niin tummat hiukset, että näytän kuolleelta ilman mieletöntä pakkelia. Olen viimeaikoina meikannut kouluun todella vähän, joten tämä on aivan perseestä. Lisäksi raidat ovat niin epätasaiset etten voi pitää jakausta, jota aina pidän. kasvoni ovat niin pyöreät ettei "jaukaukseton" look oikein sovi.

Kokeilin laittaa oikein vahvan silmämeikin ja pannan hiuksiin (niin ettei ole jakausta) niin kyllä tämä sitten jotenkuten menee. Mutta silti. Nimenomaan sanoin ettei niin tummaa. Luulisi että kampaaja osaa katsoa ihonäriä ja suhteuttaa siihen... Ilmeisesti ei. Saatan alkaa harkitsemaan kampaajan vaihtoa. Tuo nyt oli vain parin minuutin kävelymatkan päässä kotoa, ja siksi tykkäsin siitä.
Tämä kuva kertoo aika hyvin kontrastin oman ihoni ja hiusvärin välillä, tosin minulla on aurnínkopuuteria ja poskipunaa.

Raidat ovat epätasaisesti ja vain pannan kanssa sitä saa vähän häivytettyä



kuolemanvalkoinen naama, ainakin hiusväriä vasten




maalasin kulmat niin tummiksi kun pystyin
Harkitsin varaavani aikaa toiselta kampaamolta, sitten kun esim. opintotuki tulee. tämä on kevytväriä, eli eiköhän se pesussa jonkin verran vaalene. Toivotaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti