tiistai 24. syyskuuta 2013

Väsymysavautuminen ja kirjastoylläri

Viikonloppuni alkoi jo torstaina. Olin aivan poikki alkuviikon puristuksista ja torstai meni möllöttäessä. Perjantaina oli vähän parempi päivä mutta taas lauantaina vaan makasin sohvalla, lukuunottamatta illan töitä ja salikäyntiä.
Tällaisia asioitahan ei saisi myöntää. Ettei jaksanut. Pitäisi olla yli-ihminen ja himosuorittaja. Tottakai minullakin on paljon koulutöitä, ja itsenäiset kurssit aiheuttavat jatkuvaa painetta, toisin kun luentokurssit joiden tehtävät ja luennot antavat hyvän struktuurin viikolle. Stressi tulee sitten vasta kurssin lopussa kun tentti lähestyy.

Eilen menin kaupunginkirjastoon opiskelemaan. Tykkään paikallisen kirjaston lehtilukusalista, se on avoin ja valoisa ja siellä on kaikissa pöydissä pistokkeita. Huonona puolena tietty melu, ja sillointällöin pulisevat ihmiset. Eilen sain kuunnella kahden työttömän paasausta jäätävässä kusen hajussa. Oletin että jompikumpi miekkosista on laiminlyönyt hygieniaansa "hieman". No, sitten miehet onneksi lähtivät ja rauha palautui. Tosin haju ei lähtenyt mihinkään, seuraavaksi syytin vanhaa mummoa, ajattelin että tämän vaipat haisevat tms. No, sitten mummokin lähti mutta haju vain jäi. Muutuin epäileväksi ja rupesin katselemaan lattialle, ja kyllä, penkkini alla oli hyvin tasainen tumma alue. Joku oli selvästi laskenut alleen juuri siinä paikassa. Yök yök ja vielä kerran yök!! Yliopiston kirjastossa on selkesästi puolensa.....

Perjantain opiskeluvaatteet
Paita: Gina Tricot, Hame: H&M


Kengät: Juicy Couture

Korvikset: Forever21

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti